Fiiliksissä Fillareista

Nopea pysähdys yhden yön taktiikalla Manilassa veny jatkolentojen takia kahteen yöhön. Manilasta ei oo juurikaan kerrottavaa. Käytiin mäkkärissä ja ostoskeskuksessa. Kellään ei ollu hinkua jäädä kaupunkiin, eikä tehdä siellä mitään turistijuttuja. Likanen, ahdistava, vaarallinen... Siks oltiinki helpottuneita kun saatiin lento Puerto Princesaan puolillepäivin.

Onkohan kukaan koskaan joutunu vahingossa väärään koneeseen ja lentäny sen mukana ihan johonki muualle ku piti? Sitä pohdittiin koneessa istuessa ja lähtöä ootellessa, koska koneen kuulutuksista ei juurikaan saanu selvää, paitsi sen, ettei siinä kyllä mainittu mitään Puerto Princesasta. Pohdittiin myös kehdataanko kysyä lentoemännältä mihin oikeen ollaan matkalla. Ei kehdattu. Myöhemmin saatiin kuulutuksistaki sen verran selkoa, että niissä puhuttiin Palawanista eli saaresta, jonka pääkaupunki Puerto on. Päästiin siis sinne minne haluttiinki! 

Puerton lentokenttä oli pieni ja sympaattinen paikka. Muuten ei ois välttämättä edes ymmärtäny olevansa lentokentälle ellei pihaan olis parkkeerattu lentokoneita. Kentältä otettiin tricyclekyyti hostellille. Tricycle on siis kolmepyöränen mopo, jonka kyljessä on pieni koppi matkustajille. Periaatteessa kyytiin mahtuis kai 5-6 henkeä, mutta me kyllä täytettiin koppi ja mopo ihan kokonaan kolmestaan kaikkine tavaroinemme. Majotuttiin Banwa nimiseen hostelliin. Luettiin jostain, et Banwa on niin kiva paikka, et sieltä ei tarttis poistuu ollenkaa, vois hengailla lomansa vaan siellä. Ja ollaan kyl samaa mieltä! Lähtöaamuna tosin Nooran käsivarressa möllötti kolme punaista länttiä vierekkäin... Viittaa bedbugseihin, yök. Toivottavasti kuitenki jotain muuta!!

Puertossa käytettiin aikamme keskustassa palloiluun ja rantsussa pötköttelyyn. Kaupungissa itessään ei oo hirveesti nähtävää (pyörähdettiin rantabulevardilla ja markkinoilla), mutta se teki vaikutuksen aitoudellaan. Yleensä joutuu menemään vähän sivuun kaupunkien keskustoista nähdääkseen oikeeta paikallista elämää, mutta täällä ei kyllä tarvinnu. Ihmiset eli ja oli justiinsa niinku heille sopii, eikä turhaa sipistelyä näkyny missään. Karaoke on muuten iso juttu näille ja joka baarista/kodista/katoksesta/mistä vaan löytyyki valtavat kajarit ja muut karaokevermeet. Toinen iso juttu näyttäs olevan koripallo. Pelikenttiä on vähän jokapuolella tai ainaki vähintään korit vaikkapa tien varressa. 

Koska kaupungissa ei oo lötköilyyn sopivaa rantaa palkattiin me tricycelkuski viemään meidät puolentunnin matkan päähän Honda Bayhin. Sieltä vuokrattiin sattumalta samaan aikaan paikalla olleiden italialaisten kanssa vene, joka vei meidät pikkuruiselle Lulin saarelle. Saari oli oikeestaan niinku iso hiekkasärkkä (pelkkää hiekkaa, ei kasveja). Siellä pötköteltiin auringon paisteessa, pulailtiin meressä ja natusteltiin tuoreita baananeja ja mangoja. Aika perfect!

Puertosta meijän matka jatku saaren pohjoskärkeen El Nidoon. Minivanilla matka kesti kuutisen tuntia ja makso 600 pesoa eli jotain 10 euroa. Koko matka oli pelkkää mutkaa, mäkeä ja monttua. Onneks suurimmaks osaks kuitenki asfalttia. Näin on ilmeisesti ollu vasta viimesen parin vuoden ajan. Takasin mennessä otan kyllä suosiolla matkapahoinvointilääkkeen! Täällä pötkötellään tällä hetkellä päikkäreitä mukavasti kaikki kolme samassa sängyssä. Lisää Nidosta myöhemmin!