No, i am not his girlfriend, i am his daughter

Viimeinen viikko on ollu aivan mahtava, sillä viime viikon tiistaina miun iskä täräytti itsensä Langkawille. Iskä lähti siis vajaan kolmen viikon lomalle Thaimaahan ja pienestä pyynnöstä päätti poiketa samalla retkellä Malesian puolellekin. Jälleennäkeminen viiden kuukauden jälkeen oli tunteikas, etenkin iloa täynnä. 

Kun iskä oli päättäny et lähtee reissuun, sovittiin, että millon hän sitten tulee Langkawille. Alkuperäinen suunnitelma oli olla viikon verran Langkawin auringon alla, kunnes iskä huomas, että Malesian GP ajetaan saman viikon aikana, oli tehtävä suunnitelman muutos. Muutama yö Langkawilla ja sitten formuloita katsomaan Kuala Lumpuriin. Sieltä sitten takaisin Phuketiin muutamaksi päiväksi rentoutumaan ennen Suomeen paluuta. 

Vaihdettu suunnitelma piti ja kolme yötä Langkawilla riitti muutamiin must to do-juttuihin. Iskän kanssa otettiin Cenangin hiekalla aurinkoa, rentoiltiin, nautiskeltiin ruuasta ja drinksuista, käytiin Cable carilla ihastelemassa maisemia sekä vesiputouksilla virkistäytymässä.. ja tietenkin vaihdettiin kuulumisia. Toki tarinoitakin kerrottiin ja erilaisia elämänkokemuksia eri reissujen varrelta. Iskähän on kokenut maailmanmatkaaja - sanoikohan hän että 26 eri maassa on käyny. Ite en pääse ihan vielä niin pitkälle miun valtiolistassa.. Oiskohan miulla 16 tai 17 tällä hetkellä.. ;) 

Perjantaina liikuttiin sitten lentäen Kuala Lumpuriin, eli KLään. Oltiin perillä puolen yön aikaan ja suunnattiin suoraan hotellille. Nukkumaan ei suinkaan käyty vaan kuunneltiin SaiPan playoffs-matsia nettiradiosta. Lauantaipäivä kului shoppaillessa ja aika-ajoja TVstä seuratessa. Onneks ei lähdetty paikan päälle vielä tuolloin, sillä vettä tuli taivaalta aivan tajuttomasti. Todettiin, että kyllä todellinen GP-kisa saa riittää :) illalla vein iskän Jalan Alorin ruokakadulle syömään ja Jalan Changkatille drinksuille. Sunnuntai kuluikin pääasiassa formulatunnelmissa. Sepangin formularadalle mentiin juna-bussi yhteydellä, mikä osottautui hyvinkin käteväksi. Paikat f1-alueella  onnistuivat myös hyvin ja saatiin seurata ajoja muualtakin kuin vain screeniltä :) maanantaiaamu ja -päivä vietettiin ostoskeskuksessa tuliaisia hankkien ennenkuin oli aika suunnata lentokentälle ja sanoa heipat hetkeksi.

Iskän kanssa reissatessa ja hengaillessa sattui muutamia hauskoja juttuja. Ensinnäkin oli kiva esitellä iskä Langkawin kavereille ja monet ottivatkon hänet hyvin vastaan. Toiseks meitä luultiin ajoittain pariskunnaksi, mikä on ajatuksena ällöttävä. Eikö tästä ikäerosta pitäisi huomata, että ollaan isä ja tytär? :D ilme kyllä kysyjillä kirkastui kun kerroin että kyseessä on isä eikä miesystävä.. Haha :D

Viikko oli mieletön kaikkine hetkineen ja seuroineen. Voi kun kaikki perheenjäsenet ja ystävät sais mahdollisuuden tulla tänne kokemaan sen, mitä mie tässä maassa ja Langkawissa näen sekä koen. 

Veeran fiilareita matkan varrelta

Tämä teksti siis Veeran ajatuksia:

Viisi kuukautta sitten suljin tutun ja turvallisen kotioveni Lappeenrannassa ja päätin lähteä seikkailuun. Vaikka ajoittain ennen lähtöä epäilin, että uskallanko tehdä näin, niin en ole kyllä kertaakaan katunut päätöstä lähteä. Alunperin suunnittelin olevani pari kuukautta, mutta kas kummaa reissu venyikin yli puoli vuotiseksi (palaan muuten 7.5.). Jos rahaa olisi enemmän niin saattaisinpa vaikka olla täällä pidempäänkin. Vaan mikä sitä estää lähtemästä uudestaan. Nyt kun sen on kerran tehnyt niin varmasti uskaltaa tehdä uudestaankin jos vaan halua löytyy!

Lähdin reissuun osittai siksi, että pääsen irtautumaan arjesta ja saan tilaa ajatuksilleni. Ajattelin ehkä löytäväni vastauksia koskien omaa tulevaisuuttani: mitä haluan tehdä, missä haluan olla, mikä tekee mut onnelliseksi... Ensimmäinen kuukausi meni kuitenkin kaikkea uutta ihmetellessä ja Aasiaan sopeutuessa. Silloin tällöin alkuinnostuksesta huolimatta kaipasi joitakin Suomen juttuja kun ei aina meinannut ymmärtää miksi asiat tehdään täällä eri tavalla.

Toinen ja kolmas kuukausi meni chillaillessa ja nauttiessa kaikista uusista asioista. Harjoittelin elämään hetkessä, joka on vaikeaa tällaiselle suunnittelija- tyypille. Silti ajoittain mieleen tuli ajatuksia, että miksi en vaan voisi aina elää näin "huolettomasti" vailla stressiä. Isoimmat päätökset, mitä päivän aikana joudun tekemään, liittyvät yleensä siihen mitä syön tms. Tai matkustuspäivänä isoin tehtävä oli löytää uudesta kohteesta mieleinen majapaikka. Näin ollen mieli oli täällä melko kevyt ja ajatus Suomeen palaamisesta ajoittai ahdisti. Koitin miettiä, kuinka voisin Suomessa elää samaan tyyliin enkä joutua takaisin siihen oravanpyörään, jossa koko ajan pitää vaan pyrkiä eteenpäin ja milloinkaan ei ole tarpeeksi. Sellaiseen ajattelumalliin huomaa usein ajautuvansa kotimaassa, josta en tykkää lainkaan. Huomasin itsestäni uusia asioita ja vähän yllätyinkin, kuinka suuresti nautin siitä, että mun pitää vaan huolehtia elämän perusasioista eikä koko ajan miettiä mitä seuraavaksi "pitää" tehdä.

Neljäs ja viides kuukausi on olleet sitten ehkä enemmän sitä pohdiskelua, jota niin kovasti ainakin Suomessa kaipailin. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin selkiytymään se, että mitään päätöksiä tulevaisuuteni suhteen en tule täällä tekemään. Lähinnä mieleen on tullut paljon erilaisia ja uusiakin vaihtoehtoja siitä, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Tajusin myös sen, että en oikein voikaan täällä päättää mitään isoja asioita. On mentävä takaisin kotiin siihen omaan tuttuun ympäristöön ja sitten mietittävä uudestaan. Sehän on just sitä kuuluisaa hetkessä elämistä. Ainakin omalla kohdalla ajattelen, että täällä en kuitenkaan pysty miettimään kaikkia puolia asioista, koska elämä täällä ei ole samaa kuin Suomessa. 

Koti-ikävää en ole juuri potenut. Nyt viimeisten kuukausien aikana olen alkanut kaipaamaan läheisiä ihmisiä ja huomaan myös pitäväni enemmän yhteyttä Suomeen kuin aluksi. Alitajuntasesti siis varmaan valmistaudun jo lähtöön. Enää ajatus palaamisesta ei kauhistuta vaan olen jo alkanut jopa hieman odottamaan sitä. Kotona pääsen ehkä sitten vihdoin jossain kohtaa pisteeseen, jossa teen jonkun päätöksen. Se ei kuitenkaan välttämättä heti synny, koska luultavasti aluksi sitä kaipaa vaan takaisin tänne lämpimään. Mutta ne päätökset tulkoot myöhemmin, nyt eletään tätä hetkeä hih.

Täällä vietetty aika tuntuu pitkältä ja samaan aikaan lyhyeltä. Kun nyt muistelee alkureissun tapahtumia niin tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Paljon on ollut hyviä hetkiä ja onneksi paljon vähemmän niitä ikävempiä. Parhaimmat hetket on niitä tilanteita kun tajuaa kuinka onnekas on kun voi toteuttaa omaa unelmaansa. Ja niitä hetkiä on ollut paaaljon. Ihanaa on ollut tavata myös roppakaupalla uusia ihmisiä, jotka tulevat eri maista. Näin on myös kuullut heidän kotimaistaan ja tavastaan elää, joka on ollut todella antoisaa. 

Kulttuurieroihin täällä törmää oikeastaan joka päivä: joskus ne rasittaa, joskus ihmetyttää, joskus ihastuttaa ja saa ajattelemaan oman maan tapoja. Itse ehkä ajattelen isoimmaksi eroksi vierailemieni maiden ja suomen välillä yhteisöllisyyden/yksilöllisyyden. Näissä maissa (Thaimaa, Malesia, Indonesia ja Filippiinit) ihmiset vaalivat perhesuhteita ja asioita tehdään yhdessä. Jos ongelmia ilmenee niin useimmiten ongelma ei ole vain tietyn henkilön vaan silloin yhteisö auttaa ja tukee. Ihmiset viettävät aikaa perheidensä, naapureidensa ja kylänmiesten kanssa. Tuntuu siltä, että tämän kaltaista toimintaa tarvittaisiin enemmän Suomeen. Ehkä meidänkin kotimaassa joskus aikaisemmin on ollut yhteisöllisempää toimintaa, mutta ei valitettavasti enää niin paljon. Yksilön pitää itse selvittää asiansa ja ongelmansa. Näin karkeasti sanottuna siis. Eikä kaikki varmasti kaipaakkaan yhteisöllistä meininkiä, mutta itse huomaan kovasti viehättyväni täällä Aasiassa siitä, että asioita tehdään porukassa.

Itsestä on oppinut uusia asioita ja omia pelkojakin on tullut voitettua. Vaikka Suomessa olen kova suunnttelemaan asioita etukäteen niin täällä sitä ei ole tullut läheskään niin paljoa tehtyä. Olen yllättynyt siitä, kuinka sopeutuvainen olen: reissasin porukassa, jolloin yhdessä ollaan melkein 24/7 vaikka Suomessa asun yksin ja kaipaan paljonkin omaa tilaa. Olen myös mielestäni sopeutunut hyvin uusiin tilanteisiin, paikkoihin ja ihmisiin. Ei siis yhtään hullumpi saldo ja varmasti tulevaisuutta ajatellen on paljon tullut opittua uutta ja hyödyllistä itsestä. 

Nyt nautin viimeisestä reippa kuukaudesta täällä. Mitä luultavimmin vietän pääsääntöisesti aikaa Langkawilla. Ehkä nyt kaipaakin sitä, että voi vaan olla jossain paikoillaan.

Vielä olisi voinut kirjoittaa vaikka mitä, mutta reissupirkot jo tuossa kauhistelee et mitä romaania oikein kirjoitan... Ehkä siis lisää myöhemmin. Jos näitä jorinoita nyt joku jaksaa lukea hah. Sellaisia pohdintoja kuitenkin tällä erää...

Siquijor? Sigijor? Sikijor? Or something like that...

Siquijor! Lausutaan Sikihor. Tämä tieto olis saattanu helpottaa esim. lauttalippujen hankkimisessa. Perinteiseen aasialaiseen tyyliin nämäki liput saatiin käteen vasta armottoman säätämisen jälkeen. Ensinnäki ajeltiin hostellin respan ohjeiden (arveluiden) perusteella väärään satamaan. Alue oli sen olosta, että ketään meistä ei olis huvittanu liikuskella sielä jalan vaikka oliki vasta alkuilta. Taksi ja kuski oli myös sen olosia, että ihan ei pystyny luottaan tietääkö se kuski mihin on menossa ja kestääkö se taksi perille asti. Päästiin lopulta oikeeseen satamaan ja oltiin onnekkaita kun neljästä lippuluukusta yks oli vielä auki. Sönkättiin luukulla aikamme eri vaihtoehtoja, aikatauluja ja hintoja. Koska ei heti osattu tehä päätöstä sanottiin miettivämme hetki ja astuttiin metri sivuun, että meidän takana jonottanu nainen pääsi hoitaan asioitaan. Puol minuuttia tämän jälkeen palvelualtis lipunmyyjä pistää mitään sanomatta "closed" kyltin omalle luukulleen. Oltiin vähän, että mitäs hittoa, meillähän oli vielä kaupanteko kesken!! Luukun välistä saatiin vastaukseksi huuteluun, että voidaan ostaa liput huomenna, lipunmyynti aukeaa klo 04.30. That's it. Selevä homma sitte joo. Aavistuksen Cebun ja ylipäänsä Filippiinien menoon kyllästyneitä ajettiin isoon ostoskeskukseen aistimaan länkkärihenkeä ja syömään kostoksi Thaimaalaiseen ravintolaan:)

Aasialaiseen tapaan kuvia sormet ojossa paatin vierellä...

Eurooppalaiseen tyyliin kuittailua aasialaisten tyylille..

Aamulla sitten uusi yritys viiden paikkeilla ja sillon todella saatiin ostaa liput! 

Sokea bändi viihdytti meitä aamutuimaan satamassa.

Lautta lähti kuudelta ja yhden pysähdyksen taktiikalla oltiin puoliltapäivin Siquijorin satamassa. Heti oli selvää, että kaikki säätäminen ja matkan tekeminen oli vaivan arvosta. Siquijor on paratiisi! Vähä reilu 90 000 asukkaan saari on pieni ja söpö (niinku Taskulan Make), hyväntuulinen, rento ja ihanan kiireetöön. 

Löydettiin majapaikaksi ihan mahtava huone Bruce's placesta. 

Paljon halvemmallakin saaren hostelleissa olis asunu (varsinki jos ois varannu huoneen etukäteen, nyt oli vähän vähän valinnanvaraa), mutta tän tasosesta asumuksesta oltiin valmiit maksamaan lähes sama (1000pesoa eli n.16€) ku reissun muistakin majotuksista. Halvemmalla päästiin siis jokatapauksessa. Siquijorin hintataso oli muutenki huomattavasti alhasempi ku muissa paikoissa.

Koko saari jotenkin huoku sellasta rehellistä rentoutumista ja tekemättömyyttä. Tuntu ihan hyvältä olla vaan ja ottaa rennosti ilman mitään omantunnon tuskia "ohi valuvista päivistä". Pääasiassa siis oleskeltiin meidän rannassa joko vaakatasossa tai kuljeskellen hitaasti ees taas. Tai pötköteltiin riippukeinuissa. Aamulla ekana ja illalla vikana. 

Täällä nähdyt auringonlaskut oli muuten jotain käsittämättömän upeita ja singahti kyllä helposti auringonlaskujen toplistan kärkeen. Aika monta auringonlaskua rannalla on tän reissun aikana nimittäin tullu nähtyä.

Yhtenä päivänä jampakoiduttiin hieman ja vuokrattiin trecycle ja kuski ja tehtiin saarikierros. Käytiin vanhalla puulla, kirkolla, vesiputouksilla, biitsillä, supermarkerissa, nähtiin saaren vanhin talo, jne. muita pieniä nähtävyyksiä. Koska kuski oli vähän hommaansa kyllästyneen olonen hoiti Veera matkaoppaan hommat kertoilemalla meille tarinoita kohteista, joihin kuski moponsa pysäytti. 

"Tämä on vanha puu. Satoja vuosia vanha. Se on tähän satojen vuosien saatossa kasvanut."

Loppumatkasta kuskiinkin tuli vähä eloa kun motobaikista puhkes rengas. Siinä hetki yhteistuumin kiroiltiin ja ihmeteltiin, et mitäs nyt. Kuski bongas jonku ohi ajavan mopolijan, hyppäs rengas kainalossa kyytiin ja käski meitä odottamaan. Seistiin siinä tien varressa ja kuski ajaa renkaansa kanssa ensin oikealla meidän ohi ja kohta vasemmalle ilosesti vilkuttaen ja kohta taas oikealle vilkutellen ja taas vasemmalle. Ihan hauskaa meilläki oli siinä tien varressa hauskuuttaa olemassa olollamme kaikkia ohikulkijoita ja lähitalojen asukkaita. Lopulta saatiin uusi rengas ja matka jatku taas.

Toinen jampakoituminen tapahtu perjantai-iltana kun C'zarilla oli bileet. Livebändi ja kaikkee. Päätettiin, että nää juhlat on pakko nähdä, koska ihan jokanen paikallinen kenen kanssa juteltiin mainitse näistä juhlista tai kysy ollaanko menossa. Jonkinlainen paikallinen ylpeys siis ehkä... Bileet oliki kyllä hyvät ja bändi taattua filpparilaista tyyliä. Mehän oltiin jo Kuchingissa, Borneolla yhden filippiiniläis bändin keikalla, joten tiedettiin mitä odottaa. Paikalla oli kaikki saaren juhlimismieliset paikalliset sekä turistit. Me hengailtiin pitkälti sekalaisessa travelleriporukassa, joka koostu meidän lisäks ainaki portugalilaisesta, saksalaisesta, irlantilaisesta ja britistä ja tavattiin yks suomalainen tyttöki.

Sinisilmäinen bilepirkko.

Siquijor on paikka, jossa olis helposti viettäny vielä muutaman tai monta päivää. Meiltä jäi kokonaan kokematta henkiparantajat, joista saari on myös kuuluisa. Tähän liittyy ilmeisesti jotain mustaamagiaakin, koska esim. kuulemma filippiiniläiset naiset ei koskaan matkustais yksin saarelle... No, me ei havaittu mitään hämärää missään, eikä tullu tunnetta, että täällä olis tarvinnu pelätä mitään muutakaan (paitsi ehkä vähän varpaille juoksevia rapuja pimeällä rannalla). Täydellinen paikka reissun viimeseksi paikaksi.

Siquijorin jälkeen matkustettiin takasin Cebuun, nukuttiin yö, vietettiin päivä ostoskeskuksessa ja lähettiin seuraavana yönä kotimatkalle. 40 tuntia myöhemmin Noora oli Helsingin kotona ja Anu ja Veera palanneet "kotiin" Langkawille. Yhestä asiasta ollaan kaikki samaa mieltä: Miksi matkustaa Thaimaahan kun samalla vaivalla voi matkustaa Filppareille? Menkää hyvät ihmiset Filippiineille!!

Koppihöperöt Cebussa. Oltiin businesclassissa ni verhojen lisäks meillä oli ovi ja seinäke!