Pirkot paratiisissa.

Koh Jum. Maanpäällinen taivas. Asukkaita n. 5000 koko saarella. Turisteja tällä hetkellä n. 40. Pikkasen hankala päästä näin lowseasonilla kun lautat ei kulje, mutta paikallisten paatit onneks kulkee.

Resortissa sademetsän reunalla meitä odotti omat bungalowit ihan rannan tuntumassa, oma biitsi, turkoosi meri ja hotlan henkilökunta palvelemassa lähinnä meitä. Perfect! Bungalowit oli just sitä mikä mielikuva niistä ekana tulee. Perinteistä rakennustyyliä noudattaen sekä katto, seinät että lattia oli bambua. Samoin ovi ja ovenkahvat. Jonka ansiosta ovea ei esim. voinut avata sisältä jos toinen oli sulkenu sen ulkoa. Maja oli niin matala, että ikkunat oli samoilla korkeuksilla sängyn kanssa, joten aamulla silmiä avatessa ensimmäinen näkymä on tuulessa huojuvat palmut ja turkoosi meri. Oikein romanttista!

Kyseinen rakennustyyli ei oo kuitenkaan mitenkään kauheen tiivistä, joten sängyn päällä roikkuva hyttysverkko oli todella miellyttävä lisä nukkumismukavuutta ajatellen. Pieniä ja suuria rakoja täynnä oleva bambumaja on oikein sopiva asumus kahdelle ötökkäkammoiselle. Ekana iltana keksittiinki tilkitä oven ympärys, ettei mitään paljoo hyttystä isompaa pääsis yllättään meitä. Eikä päässykkään. Hävitettiin kaikki silmiin osuneet höntiäiset ja tungettiin hyttysverkon reunat huolella patjan ja sängyn väliin. Ihana pieni pesä meillä. Herättiin kyllä yöllä kaikenlaisiin epämääräsiin rapisteluihin ja viidakon ääniin. Mutta ne kuulu onneks (toivottavasti) ulkopuolelta. Vaikee erottaa mitkä äänet kuulu ulkoa ja mitkä sisältä kun majojen äänieristys oli tosiaan sitä luokkaa, että pystyttiin kommunikoimaan huutamalla keskenämme mökistä mökkiin, joilla kuitenki oli väliä useempi metri. 

Aamulla paisto tietysti aurinko niinku paratiisissa kuuluuki. Biitsillä makoilua, meressä lillumista, poolilla lillumista... Ilman kiirettä tai aikatauluja. Niinku paratiisissa kuuluuki. 

Tämmösen session jälkeen oltiin palaamassa majalle kun huomattiin, että oltiin saatu seuraa. Oven raosta luikerteli sisään just samaan aikaan reilu metrinen kirkkaan vihreä käärme! Yööööökkkk!!!!! "Pikkupanikoiminen" ja respasta hakeen pelastajaa. Eihän sitä sneikkiä sitten tietenkään enää siinä vaiheessa näkyny. Mut ei hätää, vihree on hyvä, ei vaarallinen, joten ei hätää. Juu ei, jatketaan tässä sitten elämistä pikku Stigun kanssa...yyyyyhh! Saatiin ohjeeksi kopistella lattioita ja paukutella seiniä. Tätä tehdessä katon rajasta tuli vielä toinenki miniStigu kurkkaamaan, et mitä sielä oikeen kolistellaan. Joo, ollaanki aina haluttu käärmeitä lemmikiks! 

Illlla ei enää verkon sisäpuolellakaan majailevat ötökät tuntunu miltään. Pakonomaisten kopisteluiden (jotka havaittiin naapurissakin), hyttysverkon tunkemisen, oven + muiden rakojen tilkitsemisen ja muiden varmisteluiden jälkeen sulkeuduttiin valtavan sateenvarjon (kättä pidempää varoiksi) kanssa verkkomajaamme, josta ei poistuttais kun äärimmäisessä hätätapauksessa. Tässä kohtaa naapurista kuului huuto, että sielläkin on lemmikki! Spuge eli joku hiiren/rotan tapanen jyrsijä. Hän oli aiemmin käyny mutustelemassa reijän Maijun rinkkaan, maistellu tuliaiskarkkeja, pähkinöitä, sandaalia, hiusharjaa ja pyykkiainetta (joka oli pistäny jäljistä päätellen Spugeparan massun sekasin). Vaikka Spuge oli ujo kaveri viihtyi se Maijun ja Veeran vieraana koko yön. Mutusteli tyytyväisenä vessan roskiksella loput karkit ja pähkinät. 

Tässä kohtaa oli hyvä aika vaihtaa maisemaa. Venekyydillä suoraan omasta rannasta Koh Lantalle.

PS: Emme olleet Pattayan lautalla!