Veeran fiilareita matkan varrelta

Tämä teksti siis Veeran ajatuksia:

Viisi kuukautta sitten suljin tutun ja turvallisen kotioveni Lappeenrannassa ja päätin lähteä seikkailuun. Vaikka ajoittain ennen lähtöä epäilin, että uskallanko tehdä näin, niin en ole kyllä kertaakaan katunut päätöstä lähteä. Alunperin suunnittelin olevani pari kuukautta, mutta kas kummaa reissu venyikin yli puoli vuotiseksi (palaan muuten 7.5.). Jos rahaa olisi enemmän niin saattaisinpa vaikka olla täällä pidempäänkin. Vaan mikä sitä estää lähtemästä uudestaan. Nyt kun sen on kerran tehnyt niin varmasti uskaltaa tehdä uudestaankin jos vaan halua löytyy!

Lähdin reissuun osittai siksi, että pääsen irtautumaan arjesta ja saan tilaa ajatuksilleni. Ajattelin ehkä löytäväni vastauksia koskien omaa tulevaisuuttani: mitä haluan tehdä, missä haluan olla, mikä tekee mut onnelliseksi... Ensimmäinen kuukausi meni kuitenkin kaikkea uutta ihmetellessä ja Aasiaan sopeutuessa. Silloin tällöin alkuinnostuksesta huolimatta kaipasi joitakin Suomen juttuja kun ei aina meinannut ymmärtää miksi asiat tehdään täällä eri tavalla.

Toinen ja kolmas kuukausi meni chillaillessa ja nauttiessa kaikista uusista asioista. Harjoittelin elämään hetkessä, joka on vaikeaa tällaiselle suunnittelija- tyypille. Silti ajoittain mieleen tuli ajatuksia, että miksi en vaan voisi aina elää näin "huolettomasti" vailla stressiä. Isoimmat päätökset, mitä päivän aikana joudun tekemään, liittyvät yleensä siihen mitä syön tms. Tai matkustuspäivänä isoin tehtävä oli löytää uudesta kohteesta mieleinen majapaikka. Näin ollen mieli oli täällä melko kevyt ja ajatus Suomeen palaamisesta ajoittai ahdisti. Koitin miettiä, kuinka voisin Suomessa elää samaan tyyliin enkä joutua takaisin siihen oravanpyörään, jossa koko ajan pitää vaan pyrkiä eteenpäin ja milloinkaan ei ole tarpeeksi. Sellaiseen ajattelumalliin huomaa usein ajautuvansa kotimaassa, josta en tykkää lainkaan. Huomasin itsestäni uusia asioita ja vähän yllätyinkin, kuinka suuresti nautin siitä, että mun pitää vaan huolehtia elämän perusasioista eikä koko ajan miettiä mitä seuraavaksi "pitää" tehdä.

Neljäs ja viides kuukausi on olleet sitten ehkä enemmän sitä pohdiskelua, jota niin kovasti ainakin Suomessa kaipailin. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin selkiytymään se, että mitään päätöksiä tulevaisuuteni suhteen en tule täällä tekemään. Lähinnä mieleen on tullut paljon erilaisia ja uusiakin vaihtoehtoja siitä, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Tajusin myös sen, että en oikein voikaan täällä päättää mitään isoja asioita. On mentävä takaisin kotiin siihen omaan tuttuun ympäristöön ja sitten mietittävä uudestaan. Sehän on just sitä kuuluisaa hetkessä elämistä. Ainakin omalla kohdalla ajattelen, että täällä en kuitenkaan pysty miettimään kaikkia puolia asioista, koska elämä täällä ei ole samaa kuin Suomessa. 

Koti-ikävää en ole juuri potenut. Nyt viimeisten kuukausien aikana olen alkanut kaipaamaan läheisiä ihmisiä ja huomaan myös pitäväni enemmän yhteyttä Suomeen kuin aluksi. Alitajuntasesti siis varmaan valmistaudun jo lähtöön. Enää ajatus palaamisesta ei kauhistuta vaan olen jo alkanut jopa hieman odottamaan sitä. Kotona pääsen ehkä sitten vihdoin jossain kohtaa pisteeseen, jossa teen jonkun päätöksen. Se ei kuitenkaan välttämättä heti synny, koska luultavasti aluksi sitä kaipaa vaan takaisin tänne lämpimään. Mutta ne päätökset tulkoot myöhemmin, nyt eletään tätä hetkeä hih.

Täällä vietetty aika tuntuu pitkältä ja samaan aikaan lyhyeltä. Kun nyt muistelee alkureissun tapahtumia niin tuntuu, että siitä olisi ikuisuus. Paljon on ollut hyviä hetkiä ja onneksi paljon vähemmän niitä ikävempiä. Parhaimmat hetket on niitä tilanteita kun tajuaa kuinka onnekas on kun voi toteuttaa omaa unelmaansa. Ja niitä hetkiä on ollut paaaljon. Ihanaa on ollut tavata myös roppakaupalla uusia ihmisiä, jotka tulevat eri maista. Näin on myös kuullut heidän kotimaistaan ja tavastaan elää, joka on ollut todella antoisaa. 

Kulttuurieroihin täällä törmää oikeastaan joka päivä: joskus ne rasittaa, joskus ihmetyttää, joskus ihastuttaa ja saa ajattelemaan oman maan tapoja. Itse ehkä ajattelen isoimmaksi eroksi vierailemieni maiden ja suomen välillä yhteisöllisyyden/yksilöllisyyden. Näissä maissa (Thaimaa, Malesia, Indonesia ja Filippiinit) ihmiset vaalivat perhesuhteita ja asioita tehdään yhdessä. Jos ongelmia ilmenee niin useimmiten ongelma ei ole vain tietyn henkilön vaan silloin yhteisö auttaa ja tukee. Ihmiset viettävät aikaa perheidensä, naapureidensa ja kylänmiesten kanssa. Tuntuu siltä, että tämän kaltaista toimintaa tarvittaisiin enemmän Suomeen. Ehkä meidänkin kotimaassa joskus aikaisemmin on ollut yhteisöllisempää toimintaa, mutta ei valitettavasti enää niin paljon. Yksilön pitää itse selvittää asiansa ja ongelmansa. Näin karkeasti sanottuna siis. Eikä kaikki varmasti kaipaakkaan yhteisöllistä meininkiä, mutta itse huomaan kovasti viehättyväni täällä Aasiassa siitä, että asioita tehdään porukassa.

Itsestä on oppinut uusia asioita ja omia pelkojakin on tullut voitettua. Vaikka Suomessa olen kova suunnttelemaan asioita etukäteen niin täällä sitä ei ole tullut läheskään niin paljoa tehtyä. Olen yllättynyt siitä, kuinka sopeutuvainen olen: reissasin porukassa, jolloin yhdessä ollaan melkein 24/7 vaikka Suomessa asun yksin ja kaipaan paljonkin omaa tilaa. Olen myös mielestäni sopeutunut hyvin uusiin tilanteisiin, paikkoihin ja ihmisiin. Ei siis yhtään hullumpi saldo ja varmasti tulevaisuutta ajatellen on paljon tullut opittua uutta ja hyödyllistä itsestä. 

Nyt nautin viimeisestä reippa kuukaudesta täällä. Mitä luultavimmin vietän pääsääntöisesti aikaa Langkawilla. Ehkä nyt kaipaakin sitä, että voi vaan olla jossain paikoillaan.

Vielä olisi voinut kirjoittaa vaikka mitä, mutta reissupirkot jo tuossa kauhistelee et mitä romaania oikein kirjoitan... Ehkä siis lisää myöhemmin. Jos näitä jorinoita nyt joku jaksaa lukea hah. Sellaisia pohdintoja kuitenkin tällä erää...